tiistai 31. toukokuuta 2011

Palloillaan!!

Kuva-arvoitus: kuka ja missä??? Nämä ovat niitä maailman ihmeitä, kasa palloja ja johan alkaa leikki sujua.
Meillä pohjoisessa jo isäntä kovasti odottaa korvasieni-kauden avajaisia, vaan eipä säät suosi, sillä kylymää on.... Täytyisiköhän naapurin koirasta kouluttaa korvasieni-koira.
Tämä on toisaalta mukavinta aikaa kesässä, sillä ulkoilla saa aivan rauhassa, ei ole miljoonaa ystävää surraamassa ympärillä.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Reissussa Rähjääntyy!!

Olemme kotiutuneet pääkaupunkiseudun vilskeestä takaisin suuren suon laitamille. Reissu sujui hienosti, tosin missä olivat  helteet??? Kuvassa olevan tilkkupeitteen veimme tuliaisiksi aivan hurmaavalle pikkuneidille, ensi tapaamisemme oli ihastuttava, hän sulatti sydämemme. Vintiökin hoivasi pienokaista lämmöllä.
Shoppailimme, tarkastimme serkkutilanteen Korkeasaaressa ja vierailimme vanhan isomummon luona. Ajelimme kylliksi kaikenlaisilla kulkuneuvoilla, sekä kävimme oikein ulkomailla asti (Tallinnassa, jotta elämys pallomerestä tulisi koettua). Majoituimme monien rakkaiden nurkissa ja siitä heille kaikille suuret halit, kun kestivät remppajengiämme. Neitokaiseni oli loistava kuvaaja reissulla ja aina kamera valmiina, niinpä saimme ikuistettua tuon touhukkaan viipottaja Vintiön kummien pihassa, meillä kun ei näitä ystäväisiä pohjoisessa asustele.
No, nyt sitten odottelemme virallisen kesäloman alkua ja vietämme keskiviikkona kaverisynttäri Neitokaiselle. Niin on 9 vuotta siitäkin koitoksesta vierähtänyt.
Halit kaikille etelään ja tapaamisiin!

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

OI IHANA TOUKOKUU!

Muistattehan tuo iki-ihanan Larkinien perheen, jossa sattuu ja tapahtuu.
Olen töiden loputtua saanut autuaallisia hetkiä seurata muutaman jakson telkasta tuon riemukkaan perheen edesottamuksia. On siinä kunnioitettava määrä elämäniloa ja sutkia huumoria perheen sisällä, mamma on muhkean rehevä ja lapset vilkkaita vilperttejä.
Tosiaan olen nyt vapaa, töistä ainakin. Opetushommat on pienellä tauolla ja myymälätyö päättyi viime perjantaina kaupan sulkemiseen. Asiakkailla monilla oli haikea mieli, itse olen lähinnä helpottunut kahden työn uuvuttamana. No, tekevänä ihmisenä en osannut kieltäytyä ystävän kyselystä, että on tullut tilaus huovuttaa 8 kpl kuvan mukaisia pitkävartisia kukkia. Niitä sitten pistelimme, huovutimme ja paiskoimme ja vanutimme eilisen päivän ja käsi on niin kipeä, ettei yöllä nukkumisesta meinannut tulla mitään. Ehkä särky jo tänään helpottaa. Toivottavasti ainakin, sillä työn alla on ihanan pastellisävyinen tilkkupeitto ystävättären pikkuiselle neitokaiselle, puoli vuotiaalle. Olen lähdössä Helsinkiin lasten kanssa toukokuussa kahdeksi viikoksi, varokaa vain kaikki tuttavat ja sukulaiset, kaksi kaupunkielämään tottumatonta vintiötä valtaa etelän ihmeet, Lintsi ja Heureka on ainakin nähtävä.
Halit kaikille räntäsateen seasta!!!