tiistai 21. kesäkuuta 2011

Sateen ropinaa... Pilipilipom!





Tänä kesänä sain aikaiseksi muutaman ylioppilaskortin myyntiinkin, kunpa olisi aikaa enemmänkin tehdä taas kortteja ja muuta askartelua. No, ompelua ja remontointia on sitten tällä viikolla jo touhuttu. Rouva marssi rautakauppaan, haki sieltä hiomakoneen ja valkoista maalia. Niin sai entinen mäntylipasto kyytiä. Se on hiottuna ja maalattuna makuuhuoneen päädyssä uusin vetonupein varustettuna. Niin on maalattuna myös tyttären kaksi pikkuista lipastoa sekä muutama valokuvakehyskin. On ihanaa, kun saa keskittyä rauhassa töihin,sillä muksut ovat isännän kanssa anopin hoivissa keskellä Suomea.
Jännittää, huomenna on ensimmäinen piano-oppituntini, ystävätär on luvannut hieman opettaa minua musiikin saloihin. Ei tiedä on päänsä laittanut, meistä ehkä kumpikaan.
Palaillaan!!!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Touhua riittää!

Mitä, ensi viikolla on jo Juhannus, kääk! On ollut kovasti touhua, sillä on ollut BetoniBileitä, uimakoulua, kalastusretkeä ja kaikenlaista maton pesusta alkaen. Vintiö pyydystää "imukoppiksia", jotka on nimetty Pyte ja Pate, neito askartelee kaikenlaista.
Rouva vanhenee taas vuodella.... mutta ikähän on vain korvien välissä... synttärilahjaksi itselleen hän on tilannut jotain ihanaa, josta on lapsuudesta asti haaveillut.
Kuvassas Neiti Smile, kalastajatypsy.