maanantai 28. kesäkuuta 2010

Yöttömän yön taikaa

Niin on juhannus vietetty, helteessä herkutellen, lasten pulikoidessa jäisessä järvivedessä ja itikoita ruokkien. Mutta oli niin mukavaa seurustella ystävien kanssa ja nauttia kesästä.
Meillä alkaa suuri projekti täällä kotikylällä, haastamme kaikki tekemään villasukkia, ranteenlämmittimiä ja säärystimiä paikkakuntamme palvelukoteihin. Ne lahjoitetaan sitten joulukuun alussa lämpimien ajatusten saattelemana eteenpäin. Tavoitteena on sata paria kutakin. Onhan se hyvä jo aloitella villasukkien teko, sillä eihän se ole kuin puoli vuotta niin joulukin on jo viettetty. Ihanaa, kohta saadaan taas lunta.
Haastan kaikki teidän lukijatkin osallistumaan tähän sydäntälämmittävään kampanjaan, vaikka järjestämällä siellä omilla paikkakunnillanne jotain vastaavaa.

Ei kommentteja: